Jonain päivänä vanhempamme ei voikaan enää ajaa autolla, kiivetä portaita tai vaihtaa omia vaatteitaan. Niin pahalta kuin sen miettiminen tuntuukin, siihen on syytä valmistautua.

pexels-photo-433495.jpeg

Harva haluaa ajatella omien vanhempiensa viimeisiä aikoja, ja vielä harvempi haluaa niistä puhua. Tiedämme, että se pitäisi tehdä, mutta tuntuu liian vaikealta. Jonain päivänä kaikki voi olla toisin ja sitä varten asiaa tulisi miettiä nyt.

Mitä paremmin valmistaudutte, sen vähemmällä stressillä koko perheenne selviytyy.

Jos haluatte asioiden sujuvan kaikissa tilanteissa mahdollisimman vähällä stressillä, työllä, selvittelyllä, byrokratialla ja riitelyllä, on aika ottaa asiat puheeksi.

Tässä muutama vinkki sujuvan perhepalaverin järjestämiseen:

Keskustelussa on hyvä olla mukana kaikki läheiset perheenjäsenet, jotta kaikki kuulevat asiat samalla tavalla ja samalla kertaa.

-Sopikaa keskustelun ajankohta etukäteen. Näin kaikilla perheenjäsenillä on aikaa sopeutua ajatukseen ja mahdollisuus miettiä aiheeseen liittyviä asioita rauhassa jo ennakkoon. Ei siis kannata soittaä äidille lounastauolla ja kysyä “minnekäs sinut sitten haudataan?”

-Raskaista asioista keskustellessa tunteet saattavat tulla pintaan. Luopumisen ja surun tunteiden käsittely on rankkaa, joten kannattaa varata nessuja käden ulottuville. Koittakaa kuitenkin pysytellä asiassa ja välttää suurimmat tunnekuohut, jotta varsinainen asia tulisi käsitellyksi.

-Joku perheenjäsenistä saattaa ehkä kieltäytyä osallistumasta keskusteluun. Hänelle on hyvä korostaa asian tärkeyttä ja sitä, että keskustelun tarkoitus on auttaa koko perhettä selviytymään vaikeasta tilanteesta sekä turvaamaan mahdollisimman oman näköisen elämän toteutumisen vanhemmille, heidän terveydentilastaan riippumatta.

-Jos joku joutuu päättämään toisen elämää koskevista suurista asioista on vähintäänkin kohtuullista, että hänellä on olemassa jonkinlainen tieto siitä kuinka asianomainen haluaisi hänen toimivan. Ainoa tapa tähän on asian esille ottaminen. Ajatuksenlukijoita emme ole, joten tieto pitää olla olemassa edes jossain muodossa. Jos ette pysty puhumaan asioista kasvotusten, kirjoittakaa ne. Sähköposti, kirje tai vaikkapa asiakirja mappiin X. Myös keskusteluissa sovitut asiat on hyvä kirjata ylös!

-Mieti kysymyksiä ennalta. Mitä kaikkia asioita sinun olisi tiedettävä, jotta voisit selviytyä vanhempiasi koskevien asioiden hoitamisesta mahdollisimman kuivin jaloin? Kysy!

Comment