action-battle-black-and-white-839428.jpg

Entisenä hoitajana täytyy kommentoida Esperi caren myötä noussutta kohua. Ongelma ei todellakaan ole uusi eikä koske vain Esperi carea.

Näin erään twiitin, jossa sanottiin että hoitokotien asiakkaat voivat äänestää jaloillaan ja siten huonot toimijat poistuvat tarjonnasta. Teoriassa kyllä, mutta käytännössä se ei olekaan niin yksinkertaista. Asiat kun usein ovat muuta kuin miltä näyttävät.

Keikkatyötä tehdessäni löysin hoitokodin, joka vaikutti lähes vanhusten paratiisilta. Heti aulassa seinää koristi komea taulu, jossa oli hoitokodin viikko-ohjelma: Jumppaa, kauneudenhoitotuokioita, ulkoilua, käsillä tekemistä. Oi, miten mahtavaa, tänne mä jään! Missään muussa paikassa tällaista upeaa toimintaa ei ole ollutkaan. Oli yhteistä ajanvietettä ja jokaiselle asukkaalle aikataulutettua yksilöllistä toimintaa.
Muutaman työvuoron tehtyäni aloin kyselemään, milloin tätä ohjelmaa oikein toteutetaan, kun en ollut vielä kenenkään asukkaan kanssa tehnyt muuta kuin välttämättömän perushoidon. Yksikön hoitajat kysyivät, että luulinko mä todella että niitä tuokioita pidetään? Viikko-ohjelma oli laadittu kilpailutusta varten ja se on seinällä vain siksi, että näyttää hyvältä.

Ja niin se toden totta oli. Paperilla ja tilastoissa varmasti näytti ihan siis todella hyvältä, mutta todellisuus oli aika karua. Vanhusten ruoka loppui kesken, koska kilpailutuksella valitulla yrittäjällä ei ollutkaan riittäviä rahkeita toiminnan pyörittämiseen. Kuolevien vanhusten saattohoito oli jotain mitä en kenellekään soisi tapahtuvan.

Mutta miten muistisairaat pitävät puoliaan tai vaativat asioita? Miten liikuntarajoitteiset, puhekyvyttömät tai muista syistä toisten avun varassa olevat äänestävät jaloillaan? Mitä omaiset, jotka ovat läheisensä puolesta (unelmiensa) hoitopaikkaan jonottaneet kuukausi- tai jopa vuositolkulla ja vihdoin hoitaneet muuton ja kaiken, voivat tehdä kun hoitopaikan todellisuus valkenee?

Miten ne kenen asioita hoitaa yleinen edunvalvoja saavat äänensä annettua? Edunvalvojathan eivät välttämättä koskaan tapaa päämiehiään. Ulkoilun puute tai kynsien lakkaamattomuus ei vaaranna henkeä, joten ei liene validi syy hoitopaikan vaihtamiseen. Mutta ei se myöskään vastaa luvattua. Kuka omainen jaksaa aloittaa uuden hoitopaikan hakurumban? Useita hoivayksiköitä -niin julkisia, kuin yksityisiä- nähneenä voin sanoa, että on todella monenlaisia tapoja mennä sieltä, mistä aita on matalin eli halvimmalla mahdollisella.

Minäkin luulin asioiden olevan kuten niiden annettiin ymmärtää olevan. Minä äänestin jaloillani. Ja niin vahvasti äänestinkin, että en ole enää hoitoalalla lainkaan vaikka se oli työ jota kaikkein mieluiten halusin tehdä. Nyt teen kaikkeni sen eteen, että jokainen tuleva hoitokodin asukas (eli kuka tahansa meistä) miettii omat asiansa etukäteen ja pitää huolta siitä, että on joku luotettava läheinen äänestämässä puolestaan.

Comment